Ulosotto, ulosottovelallinen, velka

sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Työpaikka vaihtui 16.3.2023 alkaen ja palkka nousi noin 500 eurolla, minkä ansiosta ulosoton maksut lyhenevät nopeammin. 

Uusi työnantaja tiesi ulosoton veloista jo haastattelutilanteessa oli mukana ihminen joka tiesi tilanteeni täysin kun hän aikaisemmin oli tarjonnut lyhyitä viikonloppu ja arkipyhätöitä ja hän oli tarkastanut jokaisen minullekkin tulleen palkkaerittelyn ja niissä jokaisessa on maininta ulosotosta, silti minut satunnainen rivityöntekijä, ulosotossa oleva pieni ihminen palkattiin yksikön johtajaksi.

Toki kuuden kuukauden koeaika oli ja se ohitettiin ja nyt ollaan normaalin irtisanoisen piirissä.

Muutakin positiivistä mahtuu tulo ja työelä rintamalle.

Olen tarkoituksella maksanut liikaa veroja tammi-elokuu välisen ajan, jotta loppuvuoden pääsisin pienemmä veroprosentilla. Ulosoton lisäksi siitä jää kyllä jotain omaankin lompakkoon. Syyskuusta loppuvuoteen pidätysprosentti on 10% en muista milloin olisi noin alhainen prosentti ollut käytössä kun vuoden arvioidut tulot ovat kuitenkin 56000 € luokkaa.

Toki ensimmäinen tili tuolla pienemmällä prosentilla jännittää sen vuoksi, että miten paljon ulosoton määrä kasvaa, että voitetaanko tässä va hävitäänkö. Toki ulosoton lyheniminen nopeammin on kyllä voitto sinänsä sillä voisi omistaa jotain. Tällä hetkellä ei ole omaa asuntoa ei autoa ei mitään kiinteää omaisuutta.

Olisihan se hienoa kun josksu voisi vaikka oman kesämökin laittaa sinne missä tykkää vapaalla olla, että voisi olla omissa nurkissa ja silloin kuin haluaa. Mullakin yli seitsemän tunnin ajo mökkipaikkakunnalle.

31.3.2021 - 15.9.2023 välisenä aikana olen näköjään maksanut ulosottomaksuja 29881,06€. Maksettavaa 24.9.2023 päivälle on 76315,68 €. Pitemmällä aikavälillä iso summa vähentänyt velkaa ja lyhyellä aikavälillä mm. korkomaksujen ansiosta ei juurikaan lainojen pääoma vähentynyt vuoden aikana.

lauantai 11. maaliskuuta 2023

Melkein kaksi vuotta on kulunut viime postauksesta ajattelin vähän päivitellä tilannetta. Paljon on tapahtunut parissa vuodessa. 

Töitä, toitä ja ylitöitä joiden avulla on maksettu velkoja ja kaikki velat, joita en maksanut perintäfirmojen kanssa tehdyllä sopimuksella on saatu nyt ulosottoon joista osa parissa vuodessa jopa maksettu.

Pari kolme vuotta on tehty parhaimmillaan kolmea työtä samana päivänä, tienattukkin on yhtenä vuonna reilusti yli 60000 euroa ja näinä kahtena muuna yli 50000 euroa. Työntekoa oli pakko vähän hellittää kun joulukuussa 2021 tuli kuumeeton keuhkokuume ja samaan aikaan puhkesi umpisuoli ja tuli vietettyä sairaalassa viikko. Samalla reissulla todettiin sydämmen vajaatoiminta ja sain siihen lääkkeet. Vuosi 2022 menikin hitaammin niin työnteon kannalta mikä vaikutti velkojen hitaampaan vähenemiseen sekä harrastamiseen, eli pitkät kävelylenkit ja kuntosali jäi kokonaan pois vuodelta 2022.

Työstressi taas ei vähentynyt yhtään kun päätyössäni selvittelen ihmisten ongelmia työyhteisössä niin jotenkin tuntui, että koronan jälkeen ihmisten palatessa etätöistä meillä kaikilla oli patoutuneita käsittelemättömiä asioita, jotka tuotiin työyhteisöön ja siellä sitten kipuiltiin. 

Positiivisenä asiana on se, että ulosoton taulukkomaksuja ei enää peritä, kun olen kahden vuoden ulosmittauksen aikana maksanut 24:na kuukautena taulukkomaksun. Minulla tehtiin ensimmäinen säännöllinen palkan ulosmittaus 31.3.2021, eli 31.3.2023 tulee kaksi vuotta ulosmittausta täyteen ja huhtikuusta alkaen ei ulosmittuaksen taulukkomaksuja pitäisi mennä. Helmikuussa pelkästään meni ulosoton taulukkomaksuihin 83 euroa joka toki vaihtelee kuukaudesta toiseen tulojen mukaan mm marraskuussa 2022 meni ulosoton taulukkomaksuihin 153 euroa. Nyt nämäkin summat menevät suoraan velkoihin tai velkojen korkoihin, eli lyhentävät suoraan velkaa ja sitä kautta ulosotto vankeutta.

12.3.2023 velkatilanne ulosotossa 78,989,84.

Ulosoton kautta kokonaan loppuun asti maksettujen velkojen saldo 6884,20. Tämän lisäksi tuhansilla lyhenny jäljellä olevia velkoja sekä suorina maksusopimuksina maksettu perintätoimistoille noin 2500 euroa parissa vuodessa, eli kaikki perintätoimistojen kanssa tehdyt sopimukset maksettu sekä auton osamaksu maksettu loppuun. 

Puolisolle olevia vanhoja velkoja en ole lyhentänyt, mutta uusia olen saanut ja kaikki ne on maksettu heti pois.




































 

                                                                                                                                                                                                                                                                                 


 


perjantai 26. maaliskuuta 2021

15.3 tuli viimeinen tili kokonaan itselleni. 31.3 maksettavasta sivutulojen palkasta ulosottomies sitten alkaa perimään sen 1/3 mikä on oikein, ei ne velat muuten lyhene.

Muutamaa velkaa sain lyhennettyä mm. autonosamaksurahoitus santanderille on nyt ajantasalla kuten nordean laina ja luottokorttimaksut, puhelinmaksut, sähkö ja vesimaksut.

 

- Santander ajoneuvorahoitus jäljellä 7824

- Intrum s-visa jäljellä 1520

- Coll collector bank 2580

- Gothia 819

- Svea perinä 400

- Puolison velka 2365

Puolison velka vähän kasvoi, sillä hän lainasi vähän tuohon santander ajoneuvorahoituksen laskuun, mutta muita noita yllä lueteltuja sain maksettua vähemmälle.

Samalla maksoin sähkön kulutus ja siirtomaksut 250 euroa, vesilaskun 65 euroa auton liikkennevakuutuksen 140 euroa, Nordean käyttöluottoa 480 euroa, joka piti sisällään tänä ja edellisen kuun lyhennykset, Nordea credit korttia 60 euroa, joka piti sisällään tämän ja edellisen kuun lyhennykset, Osuuspankin joustoluottoa 100 euroa ja op visaa 40 euroa ja tämän ja edellisen kk puhelinlaskua Elisalle 65 euroa

Suurin piirtein siihen rahat sitten menivätkin.

lauantai 13. maaliskuuta 2021

On tässä töitäkin tehty. Valtion pienipalkkaisen virkamiehen tulot eivät vain yksistään riitä maksamaan velkoja joiden arvo 2 kertaa vuositulot. Toki on paljon pienempipalkkaisia ihmisiä, joilla on alaikäisiä huolettavia ja ei välttämättä työpaikkaakaan, niin huonosti ei minun asia ole.

Nyt olen ollut töissä ilman vapaata 22.-2.- alkaen ja vapaata olisi 18.-3.-21.3, tuolloinkaan ei olisi neljän päivän vapaata muutoin, mutta otin vuosilomaa 18.-3.-19.-3, notta voisi vaikka päästä käymään jossakin, jos korona tilanne sen vain sallii. Nyt siis on menossa 24 päivän työputki. 

Tällaista se on ollut loppuvuodesta 2018 kun velkatilanne rupesi kunnolla ahdistamaan ja puolisoni ehdotti, että voisin kaupata osaamistani parille tutulle työnantajalle ja ilokseni he ovatkin kovasti minua työllistäneet. Tämän ansiosta vuonna 2020 sain varmasti noin 15000 eurolla enemmän maksettua lainojani ja se on toiminut motivaation lähteenä kun joskus on väsyttänyt ja olisi halunnut jäädä kotiin makaamaan.

Viikon yhdeksän otin vakiotyöstä omaa vuosilomaa ja möin sen toiselle työnantajalle työksi. Harvemmin kuitenkin koko viikkoja pystyn myymään itseäni muille työnantajille, yleensä ne ovat näitä viikonloppuja ja arkipyhiä.

Itselläni työkokemuksen kautta 38 päivää vuosilomaa. Työajan kuittaan kellokortilla ja ylitöitä ei makseta, mutta ne saa pitää vapaana kokonaisina päivinä kun tunteja on tarpeeksi kertynyt sekä lomarahat voi vaihtaa vapaaseen, joko kaikki tai osan. 38 lomapäivän vaihtamisesta lomarahavapaaseen saa 19 päivää vapaata. Ajattelon silti vaihtaa vain puolet lomarahasta vapaaseen ja sen toisen puolen käyttää ulosottomaksujen maksuun, hyvin todennäköisesti se toinen vapaana annettava puolikin myydään muille työnantajille ja sitä kautta sitten lyhennellään ulosottomaksuja ja hyvä näin.

Pakko kuitenkin välillä on levätä ja kaverilla on mökki kallaveden rannalla Kuopiossa ja viikon 11 loppu olisi tarkoitus pakata koirat autoon ja mennä mökkeilemään, se on lepoa kun kolme yötä saa olla ja tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä, saa kävellä koirien kanssa kunnon lenkkejä, saa avantouida, jos joku on tehnyt avannon tai saa jopa pilkkiä. Mikä kuitenkin parasta ollaan niin kaukana kotoata ettei millään pysty tekemään töitä vaikka joku pyytäisikin, kun näitä minun viikonloppu/vapaa päivien töitä ei voi etänä tehdä vaan pitää olla läsnä.

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Maanantaina tulee tili, hyvin todennäkösesti vielä kokonainen tili ilman ulosoton pidätystä, ainakin verkkopankissa oli tilinauhassa koko tili vielä tulossa, mutta 15.-3.2021 sen näkee. Toivon toki näin olevan, autostakin on kaksi kk maksua maksamatta, niin saisi sen ajan tasalle. Tällöin ulosotto ottaa osansa kuun lopussa maksettavasta tilistä ja hyvä näin.

ULOSOTTOON SIIRTYVÄT VELAT

Bondora reilu 7300, joka on jo ulosotossa

Bank Norwegian laina 6550

Bank Norwegian luottokortti 5000

Perintätoimisto kallio kolme erillistä lainaa 13508 euroa yhteensä

Ok perintä Ferratum 1945

Ok perintä Surimo 2515

Ok perintä Blue finance 3233

 

MUUT VELKANI

- Käyttöluotto Nordea 6000

- Tfbank 7520

- Aktiiviraha/Ecster 5900

- Resurs bank 450

- coll 2800

- Ege 450

- Lowell / Ipf digital 475

- Lowell / Aurajoki Nordick  460

- Itrum / S visa 1560

- Gothia / Euro24 Finance 1040

- Gothia / OPR-Finance 1520

- Svea 800

- Saldo 450

- Nordax Bank 7850

- Velka puolisolle 1340

- Santander autolaina 9500

Näistä veloista joudun, ehkä ainakin vielä entisen aktiivirahan, nykyisen Ecsterin lainan siirtämään ulosoton hoidettavaksi, koska lyhennys olisi 350 euroa kuussa, tämä vie liian suuren osan palkasta käteen jäävistä tuloista, kun niitä  tulee itselleni jonniin aikaa enää 2/3 osaa.

25 erilaista lainaa tai velkaa en kyllä kauhean ylpeäksi itseäni tunne. Olen iltaisin lueskellut muiden vastaavassa tilanteessa olleiden blogeja ja se on tuntunut hyvältä kun tietää, että sitkeän ja määrätietoisen työn avulla velat saadaan hoidettua.

Tällä hetkellä voin vain suositella muille, että ette hoitaisi velkaa velalla. Kun aikoinani otin puolisonkin velat harteilleni ja myöhemmin muutaman takaamani lainan silloin se tuntui hyvältä tavalta hoitaa velka asioita ja jopa selvitä niistä, vaikka jo silloin velkaa oli itsellänikin vähintäänkin riittävästi. Silloin kun olisi jo puhaltanut pelin poikki, niin nyt olisi velaton, mutta tälläinen murehtiminen ei auta.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

 
 

lauantai 6. maaliskuuta 2021

 Ulosotto rupeaa siis ottamaan palkastani 1/3 osan maaliskuun aikana ja on pakko ruveta miettimään mitkä lainat päästää ulosoton hoidettavaksi ja mitkä hoitaa itse käteen jäävällä 2/3 osalla.

Soitin 5.3 Ok perintään ja pyysin vapaaehtoisen maksusuunnitelman lopettamista ja heillä olevan kolmen velkani siirtämistä oikeudellisten toimenpiteiden jälkeen ulosoton  hoidettavaksi. Oli erittäin asiallinen asiakaspalvelija ja keskustelun aikana hän sanoi, että he voivat joissain tapauksissa yhdistää heillä olevat velat yhdeksi kohteeksi ennen oikeuteen vientiä ja silloin velalliselle ei tule kolmesta lainasta kolmea erillistä oikeudenkäyntikulua vaan yksi, aikahan se näyttää kuinka minun kohdallani käy.

Soitin myös 5.3. perintätoimisto Kalliolle ja pyysin vapaaehtoisen maksusuunnitelman lopettamista ja velan siirtämistä oikeudellisiin toimenpiteisiin ja sitä kautta ulosottoon. Pyysivät laittamaan sähköpostia asiasta heille ja näin teinkin. Parinkymmenen minuutin kuluttua tuli vastaus, että asia on hoidossa ja he toimivat pyytämälläni tavalla.

Laitoin sähköpostia bank Norwegianille, jossa kerroin etten pysty maksamaan heillä olevaa lainaani ja luottokorttia ja pyysin niiden maksujen siirtämistä oikeudellisiin toimenpiteisiin. Heiltä tuli seuraavanlainen vastaus.

Jos et pysty suoriutumaan lainastasi tai luottokorttivelastasi meille, niin bank Norwegian siirtää sen jossain veiheessa perintätoimisto Intrumin hoidettavaksi. Myyvät ilmeisesti velkani heille. Tämä vähän hidastaa asioita, mutta ei muuta sitä päätöstä, että haluan bank Norwegianin velkani ulosoton kautta hoidettavaksi.

Vielä ensi viikon alussa pitää katsoa jokainen lainani ja miettiä hoitaako ne itse vai päästääkö ulosoton kautta hoidettavaksi. Minulla on ollut neljä vapaaehtoista maksusuunnitelmaa tuon Ok perintätoimiston maksusuunnitelmien lisäksi, joita olen hoitanut yli kaksi vuotta ja jotka loppuvat kesä heinäkuuhun mennessä ja tästä jää käyttörahaa muihin velkoihin 759 euroa kk, nämä ainakin hoidan itse, yhdellä näistä veloista ei ole kuin kaksi maksuerää enää.

Ulosottoon siirrettäviä velkoja tällä hetkellä.

Bondora reilu 7300

Bank Norwegian laina 6550

Bank Norwegian luottokortti 5000

Perintätoimisto kallio kolme erillistä lainaa 13508 euroa yhteensä

Ok perintä Ferratum 1945

Ok perintä Surimo 2515

Ok perintä Blue finance 3233

Yhteensä reilu 40000 euroa velkaa ja tähän päälle sitten oikeudenkäyntikulut korko. Bondoraa en ole lyhentänyt sen jälkeen yhtään kun ilmoitein heille, että siirtävät sen oikeuteen, mutta muiden lainojen hoitoon on mennyt melkein 1000 euroa kuukaudessa ihan tähän päivään mennessä.

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Olen 49 -vuotias parisuhteessa elävä mies. Lapsia ei itselläni ole, mutta kaksi koiraa löytyy. Huonon talouden hallinnon ja toiseen ihmiseen luottamisen ansiosta velkaa on vajaa satatuhatta euroa. Olen vakituisessa työsuhteessa virkamiehenä pienessä ihanassa kaupungissa Etelä-Pohjanmaalla, jossa myös asun. Arkipyhät viikonloput ja osan vakiotyöstä ansaitsemillani vuosilomillani myyn omaa osaamistani kahdelle muulle työnantajalle ja kaikki nämä tulot ovat menneet pääosin 75 - 80 % velkojeni maksuun kahden viimeisen vuoden ajan. Puolisoni tuloilla on elettetty. Onneksi on oma talo, joka on kokonaan puolisoni nimissä ja hän hoitaa tämän asunnon lainakulut, minä maksan käytöstä syntyvät kulut vedet, sähköt, aurauksen, nuohouksen, tienhoitomaksut, jätemaksut ja muut vastaavat.

Olin noin 25 vuotias kun kohtasin ensimmäisen parisuhteeni, jota kesti vajaa kahdeksan vuotta ja joka päätyi ongelmiin joita ei voitu enää selvittää, niin oli parempi erota. Itselläni oli silloin vakituinen työsuhde pienipalkkaisena maatalouslomittajana ja puolisoni oli ollut jo useamman vuoden työtön, joten otin erotessa kaikki yhteiset lainat nimiini asunto ja autolainan määrät kohdallani tuplaantuivat yhdessä päivässä ja samoin muutama muukin laina siirtyi nimiini. Itselläni oli jo silloin muita lainoja, mutta nuorena ja positiivisenä ei ajatellut kuinka niistä selviää vaan piti selvänä, että tuleehan nuo hoidettua. Muutama puolisoni laina siirtyi myöhemmin nimiini hoidettavaksi kun olin hänellä takaajana ja hänen tulotasonsa tippuivat vaikean sairauden myötä sen verran, ettei hän niitä pystynyt hoitamaan.

Jossain vaiheessa kävin kouluja sain uuden parempipalkkaisen työn löysin uuden puolison, jonka kanssa sovimme heti alussa, että kummallakin on omat tulot ja menot ja mitä yhdessä hoidetaan, yksi elämäni viisaimmista päätöksistä. Elämä hymyili muuten, mutta palkka ei tahtonut riittää ja pikavippien ottamien oli helppoa ja lainalla hoidettiin vanhoja lainoja. Kunnes syksyllä 2020 olin maksamassa laskuja ja Bondoran sivuilla tajusin, että tässä ei ole mitään järkeä, minulla oli heille kolme maksamatonta kuukausi maksua ja vaikka olisinkin maksanut ne, niin lainan pääoma ei olisi vähentynyt juurikaan kun lyhennykset olisivat menneet korkoon joka oli lähempänä 50%, tarkkaa lukua en muista enää. Tein silloin päätöksen, että pyydän heitä siirtämään lainani ulosottoon, jotta saisin sen joku päivä maksettua, enkä vain maksaisi korkokuluja.

Monta jännityksen täyteistä kuukautta myöhemmin sain helmikuun 2021 viimeisellä viikolla kirjeen ulosotosta, jossa kerrottiin minun olevan velkaa bondoralle 7371,03 ja voisin maksaa sen 8.-3.2021 mennessä mukana olevalla laskulla, tai olemaan yhteydessä ulosottoon. Olin yhteydessä ulosottoon 2.-3.2021 ja ehdotin ulosottoviranomaiselle ensin maksusuunnitelmaa, joka muuttui puhelun aikana siihen, että ulosotto lähettää kaikille kolmelle työnantajalleni palkastapidätys pyynnön ja maalsikuusta alkaen palkastani aletaan pidättää 1/3 osa. Nettopalkkani on vakituisella työnantajallani 2205 euroa ja siitä 1/3 osa on 735 euroa, kouraani jää palkasta tämän jälkeen 1470 euroa. Vielä en tiedä mihin palkkapäivään tämä pidätys kerkiää, kerkiääkö puolen kuun palkkaan, jotka saan vakituiselta työnantajaltani vaiko vasta kuun lopun palkkaan, jotka tulevat muilta työnantajiltani. Olisi pieni lottovoitto, jos pidätys tehtäisiin vasta kuun lopussa, sillä laskuja on luonnollisesti vino pino odottamassa puolen kuun palkkaani.

Nyt pikkuhiljaa suunnittelen mitä muita velkoja siirrän ulosotonhoidettavaksi ja mitkä hoidan itse loppuun asti, niin, että joku päivä olisi ulosottovelat nollassa ja muut velat lähes nollassa

Tästä eteenpäin seuraan tässä menoja ja tuloja säännöllisesti, seuraan ulosottovelkojeni elämänkaarta ja toiveena olisi, että noin neljän vuoden päästä ei olisi ulosottovelkaa. Toki ensin pitää katsoa, että mitä menee tai on pakko laittaa ulosoton kautta maksuun. Yritän myös oppia 49 vuotiaana viimeinkin rahan käytöstä jotain ainakin sen etten elä jatkuvasti velaksi. Täytän vuoden 2021 syksyllä 50-v ja haaveenani ei todellakaan ole olla 50-vuotias ja ulosottovelallinen. 

Työpaikka vaihtui 16.3.2023 alkaen ja palkka nousi noin 500 eurolla, minkä ansiosta ulosoton maksut lyhenevät nopeammin.  Uusi työnantaja ti...